Oulun Mindfulness ry:ssä pidetään säännöllisesti ryhmädialogeja viikkoistumisten yhteydessä. Ryhmädialogin juuret ovat ydinfyysikko David Bohmin ja J.Krishnamurtin dialogeissa, joita he kävivät 80-luvulla. Kokemustensa perusteella Bohm kehitteli dialogimuotoa, jonka tarkoituksena ei ollut ongelmanratkaisu tai tiettyyn keskustelulliseen tavoitteeseen pääseminen. Sen sijaan tavoitteena oli luoda tilaa, jossa osallistujat ymmärtäisivät paremmin toistensa arvomaailmaa ja näkökulmia. Bohmilaisesta dialogista on kehitelty monenlaisia variaatioita erilaisiin ympäristöihin.

Ryhmädialogi on ottanut vaikutteensa Sprinwater Centerin perustajan, Toni Packerin kehittelemästä meditatiivisesta dialogin muodosta. Alla on Springwaterin pitkäaikaisen opettajan Richard Wittemanin kirjoitus, jossa hän pohdiskelee ryhmädialogin henkeä. Täältä voit kuunnella podcastin, jossa Richard kertoo keskuksen historiasta ja tavasta tehdä meditatiivista työskentelyä. Ja täältä löytyy myös suomenkielinen puhe, jossa pohdiskellaan ryhmädialogia vuorovaikutuksellisena meditaation muotona.

Ryhmädialogin henki

“Ryhmädialogi on tapa katsoa ja tutkia yhdessä – ihmetellä ja olla utelias sen suhteen mitä on täällä juuri nyt. Se eroaa tavallisesta keskusteluryhmästä, jossa jaamme sen mitä jo entuudestaan tiedämme. Ryhmädialogin henki on olla avoin sille ettei tiedä, avoin jopa sille mikä on tietämisen ulottumattomissa.

Kokoonnumme hiljaisuudessa ja odotamme hiljaa nähdäksemme onko jotain mikä haluaa tulla puhutuksi. Usein sanat tulevat nopeasti, toisinaan saatamme olla hiljaisuuden keskellä jonkin aikaa. Normaalissa sosiaalisessa tilanteessa tämä saattaa tuntua epämukavalta. Ryhmädialogissa on kuitenkin mukana yhdessäolemisen laatu kumppanuudellisessa hiljaisuudessa, hiljaisen läsnäolon nautinto, kunnes sanat alkavat tulla. Ja jos haluaa olla hiljaa ryhmädialogin aikana, voi vain kuunnella mitä sanotaan.

Painopisteemme ryhmädialogissa on kuuntelussa, silloin kun joku puhuu. Odottamisessa, pysähtymisessä vastauksemme kanssa – todellisessa toisen henkilön sanojen kuuntelemisessa, resonanssin kuulemisessa siinä mitä joku sanoo, sen ytimen tuntemisessa joka on sanojen takana. Ja kun vastaamme, olemme varovaisia hyppäämästä mukaan sellaisen kanssa jonka jo entuudestaan tiedämme. Ehkä viivymme hieman pidempään nähdäksemme josko jotain uutta ja tuoretta olisi tulossa – kuuntelemme sisäänpäin nähdäksemme mitä koemme, mitä on ilmaantumassa myös täällä. Saatamme yllättyä siitä mitä löydämme.

Yksi ihmeellisistä asioista ryhmädialogissa on se, että olemme astumassa sosiaaliseen keskustelutilanteeseen hiljaisuuden avaruudessa, jossa erilaiset tunteet, reaktiot ja arvotukset saattavat nousta esiin. Dialogissa on tilaa olla utelias sille mitä tapahtuu, kun olemme toistemme kanssa vuorovaikutuksessa; kokea moninaiset vastineet joita meissä nousee esille, kuunnella, nähdä myös tämä selkeästi. On tilaa olla sen kanssa mitä ikinä onkaan tapahtumassa; tunteiden ja konfliktin, oivallusten ja avautumisten kanssa, sen tunteen kanssa, ettei se mitä sanoimme ollut riittävän hyvää.

Joskus kuljemme tuntemalla tiemme sellaisiin kokemuksiin jotka ovat sanojen tuolla puolen, jotka eivät sovi tavanomaisiin ajatusmalleihimme. On mahdollisuus pysähtyä, nähdä siihen mitä on tässä, avata sydämemme ja odottaa, nähdäksemme tuleeko sanoja jotka viittaavat ja osoittavat sitä kohden mitä ei useinkaan voi nimetä.

Ryhmä on avuliain, kun pidämme asiat lähellä kotipesäämme puhumalla omasta kokemuksestamme käsin. On ihmeellistä katsoa päivittäiseen elämänkokemukseemme ja pukea sanoiksi omat tutkimuksemme ja löytömme.

Ryhmädialogin henki on olemista yhteisessä kiintymyksessä – toistemme auttamista, kun avaudumme ja paljastamme tämän ihmeellisen ja läpitunkemattoman olemisen hienovaraisuuksia.

Siispä, joitan yksinkertaisia ohjeita:

Kuunnelkaamme keskeyttämättä.

Olkaamme varovaisia ettemme hallitse.

Puhukaamme omasta kokemuksestamme käsin.”

-Richard Witteman, Springwater Center